|
| Reiki 1 ja 2 kurssit Kouluttajana Päivi Tuominen Reiki kurssitReiki on helppo ja yksinkertainen hoitomuoto niin itsehoitoon kuin muidenkin auttamiseen. Järjestän reiki 1 ja reiki 2 kursseja, jotka kumpikin on kahden kurssipäivän mittaisia kokonaisuuksia. Kurssien pääpaino on reikitekniikoiden lisäksi henkisessä kasvussa (kuinka reiki toimii henkisen kasvun tukena/välineenä) ja siinä, kuinka reiki voi olla helposti luonteva osa jokapäiväistä arkeamme. Lisäksi perehdytän kurssilaiset tutkimukselliseen tietoon reikistä ja kattavasti aura-chakrajärjestelmään. Reikiä opiskellaan vaiheittain; edellinen kurssi valmistaa aina tietä seuraavan tasoa opetuksien vastaanottamiselle. Reikikurssit käydään järjestyksessä, ja reiki 2 kurssille kannattaa tulla aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua ensimmäisen käymisestä. Näin ensimmäisen kurssin energeettiset muutokset ovat saaneet rauhassa asettua kurssilaisessa ja hänen energiatasonsa on tuona aikana kohonnut pysyvästi. Lisäksi kurssilainen ehtii rauhassa tutustua reikin energiaan ja käyttöön käytännön arjessa Kursseillani saat henkilökohtaista opetusta ja ohjausta pienryhmissä. Tämän lisäksi on aina tarvittaessa mahdollisuus lisäkonsultointiin kurssien jälkeen, mikäli kurssilaisilla nousee kysymyksiä. Kurssihintaan kuuluu myös kattava kirjallinen ja kuvallinen koulutusmateriaali sekä diplomi kurssin suorittamisesta. Kurssien aikataulut löytyvät kurssikalenterista. REIKI 1 KURSSIT Ensimmäisessä reiki asteessa keskitytään fyysisen kehon hoitamiseen ja omaan henkiseen kasvuun. Antaessamme itselle aikaa ja huomiota reikihoidon muodossa, rakkaus ja tuntemus itseämme kohtaan lisääntyy. Reikihoitajan on hyvä muistaa, että kaikki antaminen lähtee ensin itselleen antamisesta. Siksi ensimmäisen reikiasteen painopiste on ensisijaisesti itsensä hoitamisessa. Reiki 1 kurssilla opetellaan myös toisten hoitamisen perustekniikat, jolloin mahdollistuu lähihoidon tekeminen toisille. Lisäksi kiinnitetään huomioita siihen, kuinka reiki voi olla luonteva osa jokapäiväistä arkeamme. Reiki 1 kurssin sisältö: - Reikienergian aktivoiminen - Perustiedot reikistä. Mitä reiki on? - Reikin historia - Eettiset periaatteet - Reikin käyttö. Näkökulma ykköstasolle: itsehoito, muiden hoitaminen ja muut käyttömahdollisuudet. Tehdään hoito itselle ja opetellaan lähihoidon tekeminen toisille. - Reiki työvälineenä psyykkisessä ja fyysisessä paranemisprosessissa. Ensimmäisen symboli ja sen käyttömahdollisuudet - Tutkimuksellinen tieto reikistä - Aura- ja chakrajärjestelmä. Chakrojen huomiointi ja hoito reikihoidon aikana. Kurssin hinta on 150 euroa (sis.alv 22%). Kurssin hintaan sisältyy kattava kirjallinen ja kuvallinen kurssimateriaali ja diplomi kurssin suorittamisesta. REIKI 2 KURSSIT Reiki 2 kurssilla syvennetään vuorovaikutusta reikin energian kanssa ja aktivoinnin avulla avataan lisää reikikanavaa; näin kurssilainen voi kanavoida aiempaa voimakkaampaa reikiä. Lisäksi opitaan useita kaukohoitamisen tapoja, joilla voi hoitaa monipuolisesti ja helposti. Huomioidaan, kuinka reiki voi toimia oman henkisen kasvun välineenä/mitä henkinen kasvu käytänössä on. Reiki 2 kurssin sisältö: - Toisen reiki asteen aktivoinnit energiakenttään - Reikisymbolit, niiden merkitys ja käyttömahdollisuudet - Kaukohoidon tekeminen. Kuinka hoitaa reikillä läpi ajan ja paikan? - Voimakkaan ja eheyttävämmän itsehoidon tekeminen - Voimakkaan ja eheyttävämmän lähihoidon tekeminen toisille - Reikin monipuoliset käyttömahdollisuudet; kuinka hoitaa menneisyyttä, tulevaisuutta, puhdistaa tiloja… - Jaetaan kurssilaisten kokemuksia reikin käytöstä ja käydään läpi reikin käytöstä esiinnousseita kysymyksiä. Kurssin hinta on 295 euroa (sis.alv. 22%). Kurssin hintaan sisältyy kattava kirjallinen materiaali ja diplomi kurssin suorittamisesta. |
|
|